Unen voima - valjasta se käyttöösi

Omasta hyvinvoinnistaan voi huomaamattaan tehdä erittäin hankalaa. Yksi tapa on hikiotsalla panostaminen epäolennaisiin asioihin. Epäolennaisiin juuri sinun kehosi tilanteeseen nähden. Katsotaan suurennuslasilla yksittäisiin asioihin, kuten treeni tai rajoittava dieetti, joihin annetaan rutkasti aikaa ja energiaa. Millään näistä ei kuitenkaan saavuta tuloksia, jos yksi asia siellä taustalla on fiksaamatta. Se yksi asia on uni.

Tutkimusten mukaan nukumme huonommin kuin koskaan ennen. Se on huolestuttavaa, sillä itseasiassa ei ole sellaista elämän tai hyvinvoinnin osa-aluetta, johon uni ei vaikuttaisi.  Hyvin moni ei tätä omalla kohdallaan edes tiedosta. Oloon saattaa olla turtunut, mutta se vaikuttaa taustalla päivästä toiseen. Itseasiassa sitä saattaa nukkua yössä 8 tuntia, mutta kunnolla lataavaa ja palauttavaa unta siitä saattaa olla muutama hassu minuutti. 

Yksinkertaistettuna: jos haluaa panostaa yhteen asiaan hyvinvoinnissa ja saada suurimmat tulokset, tämä panostuksen kohde tulisi olla uni. Sillä jos fiksaa unen kuntoon, samalla myös muut hyvinvoinnin osa-alueet helpottuvat, paranevat ja voivat jopa korjaantua itsestään. Ruokavalinnat, mielentila, kehon toiminta (aina aineenvaihdunnasta rasvanpolttoon ja ruoansulatukseen).

Mitä univaje tai huono unen laatu aiheuttavat?

Tottakai mielentilaan, jaksamiseen, painonpudotukseen, kykyyyn hallita stressiä, oppimiseen, urheilusuorituksiin jne. mutta se vaikuttaa paljon laajemmalle ja syvemmälle elismistössämme kuin monet arvaavatkaan.

Huono unen laatu vaikuttaa radikaalisti hormonitoimintaan ja aineenvaihduntaan. Kortisolin, eli stressihormonin eritys lisääntyy, joka jatkuvana tilana yhdessä immuunipuolustuksen muutosten kanssa saavat aikaan matala-asteisen tulehduksen lisääntymistä.

Ruokahalua säätelevän leptiinin määrä pienenee ja greliinin määrä suurenee. Tästä johtuen nälän tunne lisääntyy ja mielihalut kasvavat (usein erityisesti nopeasti imeytyvien hiilihydrattien himo). Univajeessa nälänsäätely on siis sekoittunut. Univajeen on myös todettu vaikuttavan suolistomme mikrobiin ja muuttavan bakteerien suhdetta niin, että ihmiset altistuvat herkemmin lihavuudelle.

Pitkään jatkunut univaje voi tutkimusten mukaan johtaa insuliiniresistenssiin. Univaje aiheuttaa myös muutoksia elimistön puolustusjärjestelmässä ja altistaa monien sairauksien puhkeamiselle.

Jos unesi laatu on retuperällä, voi olla vaikeaa saada aikaan kehitystä treeneissäkään. Mikäli kehosi ei pysty palautumaan unen aikana treenistä, tulokset lopulta lähtevät laskuun, sillä kehitys tapahtuu pääasiassa levossa palautumisen aikana. Pystyt treenaamaan vain niin kovaa, kuin miten hyvin pystyt palautumaan. Treeniä ei siis kannata lisätä tai kehitystä odottaa ennen kuin palautuminen ja ennenkaikkea uni on hyvää. Noin 90% palautumisestamme tapahtuu unen aikana, eli jo tästä voi päätellä unen vaikutuksen ja pientenkin sitä parantavien valintojen merkityksen.

Mistä tietää nukkuuko hyvin?

Saatat tunnistaa väsymyksesi, mutta siihen saattaa olla myös turtunut. Tämä voi johtua siitä, että hyvin usein kroonisesti univelkaa kerryttäneet eivät enää tunnista väsymystään. Siitä on tullut uusi normaali. Keho on adaptoitumiseen taipuva ja se haluaa aina sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.

Kun univajetta on liikaa kehosi alkaa muuttamaan toimintojaan ja sopeutumaan tilanteeseen. Väsymyksen tunteeseen ikään kuin turtuu ja päivistä vain pyrkii selviytymään erinäisin keinoin. Kun aikaa kuluu, nämä toiminnan muutokset kehossamme kuitenkin ajavat hiljaa, mutta varmasti ihmiset uupumukseen, alipalautumistilaan tai muuhun sairastumiseen immuunipuolustuksen romahtaessa. Näistä toipuminen voi viedä kuukausia, jopa vuosia.

Päivittäiset valintasi, tekemisesi ja tekemättä jättämisesi joko auttavat kehoasi saamaan palauttavaa unta tai ne vaikeuttavat mahdollisuuksiasi hyvään uneen. Kyse ei siis ole tuuripelistä miten nukut tai millaisella mielentilalla ja energialla heräät. Se on hyvin paljon valinnoistasi kiinni.

Hyvä uutinen on, että jokainen pystyy parantamaan untaan, jos vain haluaa.

Unilääkäri Henri Tuomilehdon sanoin ” Arvosta untasi. Ilman sitä kaikki muu on turhaa. Kun ymmärrät, miten tärkeää uni on hyvinvoinnillesi, osaat laittaa sen tärkeyslistasi kärkeen”.

 


Yhdistimme kolmen valmentajan tietotaidon metodiimme, jonka avulla hyvinvointia on mahdollista parantaa yksinkertaisemmin. Ensimmäinen askel on mielen ja kehon reboot (ns. uudelleenohjelmointi), jolloin mindsetin, palautumisen, ravitsemuksen ja treenin taustalle muodostuneita solmuja ja esteitä avataan. Tällöin päästään kiinni pysyviin muutoksiin. Kevyempään oloon, vahvempaan kehoon ja selkeämpään mieleen.   

Kokosimme metodimme pohjalta selkeän ensimmäisen askeleen, pienen maistiaisen, jonka avulla voit sysätä liikkeelle isonkin muutoksen nyt heti.

➟ TESTAA ILMAINEN PIKA-REBOOT TÄSTÄ

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.